Etana, etana, näytä sarves

Töölönlahti heinäkuussa.

”Nyt se kesä sitten loppui”, vuoden Suomessa asunut mieheni harmitteli toissa kesänä heinäkuisessa kaatosateessa. Sade oli hänen mielestään alkavan syksyn merkki, sillä hänen synnyinmaassaan sateeton kuiva kesäkausi alkaa huhtikuussa ja päättyy ensimmäisten pisaroiden kasteltua maan lokakuussa. Sen sijaan meille sadepäivä ei ole suinkaan merkki muusta kuin siitä, että asiat ovat juuri niin kuin pitääkin. Eihän kesäinen piknikretki olisi mitään ilman paria pisaraa.

Sää puhuttaa kaikkialla ja se saa meidän suomalaistenkin kielenkannat irtoamaan. Uskon että historian ensimmäinen suomalainen small talk’kin käsitteli juuri säätä. Sitä ihmetellään ja sitä harmitellaan ja sitä siunaillaan. Aina on joko aivan liian kylmä tai sitten kesän helteiden vihdoin lämmittäessä valitetaan ahdistavaa oloa ja jonotetaan kilvan Clas Ohlsonille pöytätuulettimia ostamaan. Ja luntahan on aina liikaa tai aivan liian vähän. Keväällä siitepölyallergikot toivottavat sateet tervetulleiksi ja ulkoilijat puolestaan kaipaavat kuivempia poutasäitä.

Oletteko muuten koskaan ajatelleet, että säätiedotukset ja lämpömittarin lukeminen ovat omituisen keskeinen osa suomalaista (kaiketi skandinaavistakin) kulttuuria? Helsingissä jopa raitiovaunujen mainostaulu vaihtaa paikallisen säätiedotteen näkyviin sopivin väliajoin. Missään muualla, ehkä Siperiaa ja Alaskaa lukuun ottamatta, ei jokaisen kodin vähintään yhdessä ikkunassa ole digitaalista anturia tai muuta ulkolämpömittaria, jota tutkitaan silmä kovana heti sängystä noustua. Säätiedot saadaan toki sujuvasti netistäkin, mutta oman kodin mittausasema antaa luotettavimman tiedon, sillä omasta ikkunasta voi tehdä havaintoja tuivertavasta tuulesta, hankeen hautautuneista autoista, pilvien saderiskistä tai ihan vain siitä, mitä ne muut ihmiset ovat päällensä pukeneet.

Sää on toisaalta luontevalla tavalla keskeinen osa kulttuuriamme, onhan Suomessa kautta aikain eletty sään ja ilmaston armoilla ja luonto, pellot ja ihmisasumukset liikenteen suunnittelusta puhumattakaan joutuvat muuntautumaan vuodenaikojen ja sään vaihtelujen mukaan – niin me ihmisetkin. Eikä ole ihme, että jo lapsena suomalaiset oppivat tulkitsemaan erityyppisten pilvimuodostelmien sadepotentiaalia ja muita päiväohjelman suunnittelun kannalta tärkeitä ilmiöitä. He tietävät, minkä värisistä ja muotoisista pilvenhattaroista saadaan sadetta, ukkosta tai kelpo poutapäivä; mikä lumi sopii parhaiten lumipallojen pyörittämiseen ja mikä lumienkelin tekoon; minä syysaamuna päästään polkemaan jäätyneen lätäkön pinta rikki; montako villasukkaa pitää varpaat lämpiminä luistimissa; ja missä kuussa auringon säteet valaisevat hanget timanttipintaisiksi. Tämä onkin melkoinen tietopääoma eikä ollut mikään ihme, että juuri Suomen kunniakonsuli kaivoi suksensa esiin pakkasaallon yllättäessä USA:n tammikuun alussa ja näytti chicagolaisille mallia, miten talven pakkaset selätetään.

Säähavainnointia lokakuisesta Suomenlinnasta käsin.

En ollut koskaan ennen muuttoani Iso-Britanniaan ja sittemmin Israeliin miettinyt tarkemmin tätä valtavaa ymmärrystä ja osaamista, joka meillä ihan tavallisillakin suomalaisilla on eri säätiloista ja niiden vaatimuksista mitä tulee vaatetukseen, lastenrattaiden ominaisuuksiin, talojen rakennusteknisiin yksityiskohtiin tai auton käynnistämiseen tarvittavien laitteiden valitsemiseen. En ollut myöskään koskaan uskonut, että on mahdollista että suomalainen saattaisi hakeutua kadun varjoisalle puolelle suojaan paahtavalta auringolta. Enkä ollut ymmärtänyt, että mihin sitä vanhoista piirretyistä ja tv-sarjoista tuttua kuumavesipulloa oikein tarvitaan. Asia selvisi minulle hyvin käytännönläheisesti kahden cambridgeläisen talven jälkeen. Jerusalemiin muuttaessani tiesinkin sitten, miten toimia talviaikana välttääkseni noin tunnin kestävä hytinä ennen nukahtamista sisälämpötilan laskiessa noin 15 asteeseen. Pipo päässä untuvamakuupussissa täkin alla värjötellessä tuli suomalaista kerrostalon keskuslämmitystä ja ikkunatiivisteitä ikävä. Etelässä asuessani valitin toisinaan palelevani sisätiloissa, ja yksi kommentti alkoi jossain vaiheessa aiheuttaa nykimistä suupielissäni, nimittäin nasevaksi letkaukseksi tarkoitettu: ”Mutta sinähän olet Suomesta. Sinähän olet tottunut kylmään”. Niinpä niin. ”Ja kolminkertaisiin ikkunoihin ja lämmityspattereihin”, aloin vastata hiljaa mielessäni luonnoton Pepsodent-hymy kasvoillani. Argh!

On ollut mielenkiintoista huomata, kuinka paljon säätiedotteiden rakenne ja yksityiskohdat kertovat kunkin maan ja kulttuurin suhteesta taivaan merkkeihin. Eri maissa television uutislähetysten päätteeksi nähtävät säätiedotteet nimittäin poikkeavat melkoisesti toisistaan. Esimerkiksi meteorologista päivitystä israelilaisessa televisiossa ei esittele meille tutun Matti ”Sukka” Huutosen kaltaiset, kameran edessä lähes kiusaantuneet meteorologian yliopistollisen koulutuksen saaneet hiippailevat säätieteilijät, vaan säästä kertovat hyvin usein hymyilevät hulmuavahiuksiset säätytöt amerikkalaiseen tapaan (taustalla tietolähteinä toimivat toki ammattitaitoiset osaajat). Ulkokuori on siis tärkeämpää kuin matala- ja korkeapaineiden vaihtelut, sillä israelilainen ilmasto on yli puolet vuodesta niin yksitoikkoinen, että illan säätiedotteet eivät juuri yllätyksiä tarjoa. Pääosan vuotta luonto paahtuu lähi-itäisen auringon liekitettävänä ja ilma on joko kuuma tai hirvittävän kuuma. Rannikkoalueilla ilmankosteus läkähdyttää kesäkuukausina jopa 90%:n lukemissa ja toisinaan sisämaassa erämaasta puhaltaa tomuinen kuuma rintama lennättäen pölyisen peitteen kaikille kodin vastapestyille pinnoille. Tämän kaltaisessa ilmastossa olennaista ei siis ole pilkun tarkka mittaristo. Eikä ole ihme, että tottuminen pohjoisiin säätiedotuksiin vie Suomeen muuttaneelta aikansa.

Pakkasvauva.

Niin juuri. Suomeen muuttaneen puolisona laajan säätietopääoman jakamisesta on kehittynyt minulle jo jokapäiväinen rutiini toimiessani muiden roolieni ohella myös meidän perheen säätilamestarina ja ilmastoanalyytikkona mieheni toistaiseksi vielä pitäessä oppipojan paikkaa. Myönnän toki, että minun suomalainen säähulluutta hipova mielenlaatuni ja etelänmaalaisen mieheni rajallinen vastaanottokyky vallitsevia mittarilukemia kohtaan johtaa joskus mielenkiintoisiin tilanteisiin. Ja onhan suomalaisessa ilmastossa ihmeteltävää. En jaksa muistaa, montako kertaa olen hänelle todennut, että vaikka Suomessa asutaankin, niin palella ei ehdoin tahdoin tarvitse. Ja varoituksistani ja keliraporteistani huolimatta näen hänet silti jälleen kulkemassa ilman pipoa -10 asteen pakkasessa kaulaliinan lämmittäessä eteisemme hattuhyllyä. Aurinkoinen sininen taivas kun merkitsee hänelle jotain aivan muuta kuin epäilevälle ja huonoon säähän tottuneelle suomalaiselle.

Läheltä seuranneena on täytynyt todeta, että lämpimästä maasta Suomeen muuttaneen ehkä suurin haaste kaamospimeydestä selviämisen ja ensimmäisen suomen kielikurssin jälkeen onkin juuri omaksua vuodenaikojen ja vaatekertojen vaihtelut. Ei ole ihan yksioikoista arvioida sitä, mitä puetaan päälle vappupäivänä, kun toisinaan saadaan räntää ja toisinaan nautitaan yli 20 asteen armollisesta lämpöaallosta? Milloin sitten vaihdetaan talvikengät kevyempiin? Entä tarkeneeko elokuussa ilman pitkähihaista? Voiko vauvan viedä ulos pakkasella?

 

Ensimmäisen Suomi-talven väistyttyä miehelleni selvisi suomalaisten kotien merkillisen runsaan säilytystilankin syy. T-paitojen ja farkkujen lisäksi kun kaappeihin pitää mahtua verkkaria ja villapaitaa, kerrastoja, talvikenkiä ja ulkoharrastevälineitä, tuulenpitävää ja vedenpitävää takkia, lapasia ja huiveja sekä toppahousuja tex-ja ties mistä avaruus- ja sotilasteknologisista materiaaleista. Pukeutumisohjeeni kuulostavat varmaan toisinaan Michelin-tason huippukokin salaisilta resepteiltä, mutta on mieheni toki oppinutkin jo jotain. Hän nimittäin osaa arvuutella sataneen lumen määrän aamuyöllä piipattavien ja kolistelevien traktorien ja lumenluojien aiheuttamasta metelin määrästä.

Satoi tai paistoi, Suomessa voimme luottaa siihen, että saamme meteorologien ennusteet säännöllisesti. Ja ryppyotsaisuutta välttääksemme voimme iloksemme näissä tärkeissä asioissa kääntyä Pekka Poudan lisäksi myös niin sammakkoennustajan kuin etanankin puoleen.

Aurinkoisia talvipäiviä kaikille!